maanantai 19. joulukuuta 2016

Spiderman-sukat ja porokortti

Eilen kerroin ongelmistani pojalle tulevan villasukan suhteen. Alunperin suunnittelemani superman - logo ei vaan näyttänyt hyvältä, joten päätin (loogisesti) kokeilla paljon vaikeampaa kuviota. Ja se onnistui!





































Spiderman-sukat ovat vielä kesken. Purkaan toisesta epäoonistuneen kuvan ja teen siihenkin jonkun isomman tilalle. Ja tämä juuri valmistunitkin pitäisi päätellä. Plääh! Päättely ei ole minun puuhaa. Olen vallan tyytyväinen lopputulokseen ja uskon saajankin olevan.





































Huomenna on tämän vuoden viimeinen koulupäivä ja viimeinen koepäivä. Minun piti lukea ahkerasti koko päivä, mutta päädyin aamulla katselemaan matkaohjelmaa manauksesta, sen jälkeen oppiaiheeseen liittyviä youtube - videoita, korttiaskartelmaan ja kaupassakin kävin kolmesti, kun aina unohtui jokin tärkeä. Ei vain ollut opiskeluintoa. Olisi niin miellyttävää vain saada kaikki valmiiksi ja aloittaa joulu.


Joulukortit menevät jakoon suureksi osaksi lasten kautta ja he tekivätkin itse omansa pienellä avustuksella. Poro - kortti on mainio idea. Sen keksijälle en nyt osaa osoittaa kiitosta, kun facebookissa niitä näin jo jokin aika sitten ja nimi ei jäänyt mieleen.




Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...