lauantai 17. joulukuuta 2016

Bullet journal eli bujo

Kiinnostuin vuosi sitten art journal - ajatuksesta, mutta se jäi vain ajatuksen asteelle. Nyt silmiini osui bullet journal ja se iski minuun vakavammin. Pari tuntia ensitiedon jälkeen minulla oli jo bullet journal aloitettuna. 🙈 

Olen ollut aikasemmin listojen tekijä. Jokaikisestä asiasta minulla oli lista - mitä pakata, mitä ostaa lahjaksi, mitä on tekemättä, mitä lukea. Bullet journal vaikutti sen suhteen vallan mainiolta keinolta herätellä vanha tapa uudestaan. Listoja tekemällä sain jotain aikaiseksi ja se miellytti minun täsmällistä puoltani. Toisaalta tuolloin minulla oli aikaa kirjoitella kaikkia listoja. Nyt tekemistä ja to do juttuja olisi enemmän, joten listat jäävät tekemättä. Samalla puolet aatoksistani unohtuu ajan kuluessa. Kaipaankin nyt kokemuksia bullet journalista. Oletko kokenut sen hyödylliseksi vai tuhlaako se vain viimeisetkin ajan rippeet?

Ja teille, joille tämä on ensitieto. Bullet journal on päiväkirja, muistikirja ja kalenteri samassa paketissa. Sen pääajatuksena on edetä isosta kokonaisuudesta pienempään (tulevaisuuden suunnitelmat ➻ kuukausi ➻ viikko ➻ päivä) ja väliin voi luoda omia sivuja, listoja, seurantoja jne. Parhaimman kuvan bullet journalista saa vaikka youtube - videoista. Tapoja on yhtä monta kuin tekijöitäkin. 


Joten, nyt kaipaan asiasta kommentteja bullet journalia kokeilleilta. Help!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...