perjantai 1. huhtikuuta 2016

Mandala madness, osa 1

Joskus tulee niitä hetkiä, kun on pakko saada jotain uutta ja erilaista.

Kevään edetessä iskee minulle aina virkkausinto ja tänä vuonna se tapahtui ensimmäisen kerran eilen illalla. Yksi hyvin selkeä kevään merkki siis saavutettu. Virkattava peitto on minulla kesken ja sen jatkamista harkitsin pitkään. Tilaustyöhönkin pitäisi tehdä toiset virkatut tossut. Mutta joskus on vain annettava pakkomielteille periksi ja otettava koukulle jokin aivan uusi juttu. Tällä kertaa se oli mandala. Virkattuihin mandaloihin minulla on kaksijakoinen suhtautuminen. Toisaalta ihailen niiden kauneutta ja monimutkaisuutta ja toisaalta minua ärsyttää niiden rönsyileväisyys. Silmiini on kuitenkin osunut viime aikoina aivan upeita mandaloita (kiitos facebookin) ja siksi mieli kääntyi nyt siihen positiiviseen suuntaan.

Mandala madness on Helen Shrimptonin suunnittelema mandala-mallinen peitto ja sen ohje julkaistaan 18 eri osassa maalis-heinäkuun aikana. Mandala madness on cal-projekti (crochet a long) eli yhteisvirkkausprojekti. Kuvia valmistuvasta työstä ja omaa edistymistä jaetaan muiden tekijöiden kesken. Lopputulos on kaikille yllätys, valmiin peiton kuvaa ei ole ennakkoon saatavilla. Tämä on myös siitä kiva projekti, että ohjeet julkaistaa usealla eri kielellä, myös suomella.

Mandalan virkkaamista en suosittele aloittelijalle. Vaikkakin teon aikana tulisi varmasti tutuksi kaikki mahdolliset virkkaustekniikat. :) Itse olen virkannut reilu kymmenisen vuotta ja silti tässä työssä tuli eteen minulle uusi tekniikka. Olen nyt vuorokaudessa saanut ohjeen ensimmäisen osuuden valmiiksi. Eilen julkaistiin jo kolmas osa, joten olen tälläinen myöhäisherännäinen, mutta kuromistahti on ollut vielä kova.

Värien valinta on silti mielestäni työn haastavin osuus. Se ei ole vahvin osa-alueeni. Työssä käytän Novitan lankoja, suurimmaksi osaksi ihan nallea. Lankaksi käy käytännössä mikä vain. Ensimmäisen osuuden kohdalla olen tyytyväinen aikaansaannokseen. Pastellivärisiä olen ihaillut kaikista eniten, mutta nallessa ei nyt ollut sellaisia saatavilla ja tavoitteenani on myös lankavaraston keventäminen. Toinen osuus alkakoon!




3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Loistavaa, että uskaltauduit mandalan maailmaan. Tämä on niin huippu hieno juttu, kun värimaailma voi olla juuri sellainen, mistä itse pitää. Ja video-ohjeiden avulla moni aloittelijakin saa työnsä etenemään :)

Lankakeiju kirjoitti...

Kaunis aloitus!

Viivu kirjoitti...

Kiitos Ruusunmekko ja Lankakeiju. Video-ohjeet on mainio tukiverkko taustalla. Saattaa olla, että siihenkin vielä päädyn. Nyt on vielä riittänyt kuvalliset ohjeet tueksi. Tämän Mandala madnessin ohjeisiin olen ollut todella tyytyväinen. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...