maanantai 23. marraskuuta 2015

Follow me

Eri medioita ja julkaisualustoja olisi valittavana pilvinpimein, mutta olen itse valinnut seuraavat:

Bloggerin blogi keskittyy minulla eniten käsitöihin, mutta siellä saattaa olla myös muita minua kiinnostavia asioita pohdittuna. Blogissa on eniten tekstillistä sisältöä.

Instagramiin pyrin postaamaan päivittäin ja yleensä useamminkin. Siellä on ilmoitukset uusista blogipostauksista, sekä kuvia käsitöiden eri valmistusvaiheista, arkipäivän tapahtumista, mielenkiintoisista ilmiöistä. Olen tykästynyt instan käyttöön. Insta on ehkä kaikkein henkilökohtaisin juuri kuvien määrän ja sisällön takia. Blogiakin olen kyllä siirtämässä pikku hiljaa henkilökohtaisempaan suuntaan.


































Facebookia käytän ehkä kaikkein vähiten, vaikka siihen pitäisi ja tulisi panostaa. Lukijoita on siellä kuitenkin huimat 591! Henkilökohtaista tiliä käytän ahkerasti, mutta blogin sivun puolella tulisi aktivoitua. Lähinnä olen ilmoittanut uusista blogipostauksista ja lisännyt joitakin täällä näkymättömiä kuvia töistä. Lupaan parantaa tätä puolta.

Bloglovin´issa voi seurata uusia blogipäivityksiä hyvinkin näppärästi. Blogipolustakin puikkokuumetta löytyy.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...