lauantai 7. huhtikuuta 2012

Nuken GrannyJacket

Olen todella ylpeä itsestäni. Minulla on tarjota teille ensimmäinen tekemäni ohje; Nuken GrannyJacket.

Teen useastikin neuleita, lähinnä pipoja ja sukkia, oman mallin mukaan ja työstän mallia neuloessani. Mutta en koskaan ole kirjannut mallia ylös enkä vartavasten sunnittelut mallia tiettyä käyttötarkoitusta varten. Ajatus lähti liikkeelle ongelmasta. Minun piti neuloa jo kauan himoitsemani Hertta - myssy, mutten löytänyt sopivia puikkoja. Oli siis keksittävä jotain tilalle enkä halunnut aloittaa uutta, isoa työtä (saatika työstää vanhoja keskeneräisiä töitä). Minulla on pienehkö pussillinen isoäidinneliöitä, joita en tule käyttämään suunnitellussa peitossa ja minulla on myös iso kassillinen 7 veljestää useassa eri värissä. Jostain minulle putkahti ahaa-elämys, nuken takki. Tyttöjä on neljä, BabyBjörn nukkeja kaksi ja nukeilla ei ole vaihtovaatteita.

Virkkasin nuken takin illassa. Malli on simppeli, mutta lopputulos on todella ihana. Kuvat eivät anna jakulle täyttä oikeutta. Selkäosasta minulle tulee mieleen jopa 80 - luvun fiilis; olkatoppaukset ja takin selän kirjailtu kuvio. Etuosan ehdoton juttu on kierrenyörit, jotka kruunaavat jakun ilmeen. Nuken GrannyJacket ohje on pdf - muodossa ja nyt enää toivon osaavani linkittää ohjeen teille jaettavaksi. Enjoy!






2 kommenttia:

Viivu kirjoitti...

Tosiaan, pdf-tiedoston lisääminen on ongelma. Flickr taitaa jakaa vain kuvia, minne pdf kannattaa laittaa?

Viivu kirjoitti...

Ja vielä ylpeämpi olen, että sain pdf:n lisättyä. Jei, hyvä minä! Linkki toimii ainakin minulla, mutta kertokaan ihmeessä, jos ette saa linkkiä auki.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...